Mainos

Shortsikausi tulee taas

Viileät kelit näyttäisivät olevan jälleen vähäksi aikaa takana päin. Viikonlopuksi, ja varsinkin ensi viikon ajaksi kannattaa kaivaa kaapista shortsit sekä aurinkorasva.

Sää on viikonloppuna suuressa osassa maata aurinkoista ja poutaista. Päivälämpötila on 15 ja 20 asteen välillä. Lauantaina pohjoisessa voi sadella vähän vettä. Kouvolassa ennustetaan mittarin nousevan parinkymmenen asteen tietämiin.

Maanantai viileämpi

(Lähde: Foreca)

Forecan mukaan maanantaina sää viilenee, varsinkin sateisilla alueilla, hetkellisesti. Maanantaina maan länsiosaan saapuu lounaasta runsaampia sateita, idässä ja pohjoisessa päivä on aurinkoinen, poutainen ja hyvin lämmin. Lämpötila kohoaa 20 asteen vaiheille eteläisintä Lappia myöden.

Tiistaiksi sateet liikkuvat maan itä- ja pohjoisosaan, Länsi-Suomeen saapuu kuitenkin jo uusia sateita lännestä. Keskiviikkona sää jatkuu epävakaisena maan itä- ja pohjoisosassa, aurinkoisinta sää on maan etelä- ja länsiosassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.