Mainos

Siikasaaliit vähentyneet

Muutaman viime vuoden aikana Suomenlahden siikasaaliit ovat pienentyneet.

Uudenmaan rannikon runsaat siikaistutukset ovat tuottaneet hyvin, mutta viime aikoina saaliit ovat kuitenkin pienentyneet.

Suomenlahden siikasaalis perustuu nykyisin lähes kokonaan istutuksiin. Istutusten ansiosta Suomenlahden ammattikalastuksen siikasaalis on kasvanut 1980- luvulta lähtien. Kalasaalista on saatu 100-200 kiloa tuhatta poikasta kohti.

Muutama vuosi sitten siikasaalismäärät kuitenkin kääntyivät laskuun.

-Uskon, että tämä liittyy verkkokalastuksen vähenemiseen. Ensinnäkin verkkokalastus on vähentynyt kaikenkaikkiaan. Kun verkkomies tulee vanhaksi niin uutta ei tule tilalle, kertoo Helsingin kaupungin kalastuspäällikkö Matti Mielonen.

-Nuoret on enemmän ns. nippelikalastajia, ne pilkkii, heittää perhoa ja uistinta, Mielonen jatkaa.

Syy siikasaalismäärien laskuun on myös se, että Itämeri rehevöityy ja verkkokalastus vaikeutuu. Verkot limottuvat ja pyynti tulee hankalammaksi. Rehevöitymisestä johtuvat muutokset kuten särkikalojen runsastuminen ovat kiristäneet kilpailua ravinnosta. Myös runsaasti lisääntyneiden hylkeiden tekemät tihutyöt verkoille laskevat saaliin määrää.

Uudenmaan rannikolla on suunnitteilla nostaa verkkojen pienin sallittu solmuväli 50 mm:iin. Tämä lisäisi siikasaalista nykyisestä noin 10 prosenttia.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 09.02.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.