Mainos

Siimes: Aravalainojen korkoja tulisi alentaa

Asuntoasioista vastaava toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes aikoo ehdottaa aravarakentamisen lainakorkojen alentamista hallituksen budjetin kehysriihessä maaliskuussa.

-Taloustilanteen kannalta sillä on olennainen merkitys, muutetaanko vain uusien lainojen ehtoja vai ulotetaanko uudistus myös vanhaan asuntokantaan, Siimes sanoo Kalevassa.

Siimeksen mielestä aravaremontti tulisi ulottaa myös vanhoihin vuokra-asuntoihin. Hän ei kuitenkaan arvioi, kuinka suureen alennukseen olisi varaa. Siimes kertoo ympäristöministeriössä selvitettävän parhaillaan, mitä aravajärjestelmän vuosimaksun kehitykselle ja koron määräytymisperusteelle voitaisiin tehdä. Samoin tarkastellaan vuokra-asunnoissa asuvien tulokehitystä.

Nykyjärjestelmän ongelmaksi Siimes näkee sen, että talojen korjaustarpeeseen kuluu rahaa jo ennen kuin lainoja aletaan lyhentää. Ministerin mukaan lyhennysten alkamista tulisikin aikaistaa lähemmäs talon valmistamista.

Siimes muistuttaa, etteivät aravavuokrat määräydy pelkkien lainaehtojen perusteella vaan ne riippuvat myös rakennuskustannuksista. Nykyiset rakennuskustannukset ovat Siimeksen mielestä liian suuria.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.