Mainos

Siimes arvostelee veroalea

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen mielestä Suomi on taipumassa liian helposti kansainväliseen verokilpailuun.

-Ihan vakavasti olen huolissani siitä, että asenne verokilpailuun on sellainen, että halutaan heittäytyä täysin rähmälleen sen edessä, entinen toinen valtiovarainministeri sanoo UP-uutispalvelun haastattelussa.

Siimes huomauttaa, että paineita verotuksen tasaamiseen tulee paitsi ulkomailta myös Suomesta. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Pentti Vartia sanoi viime viikolla, että myös matalapalkkaiset hyötyisivät siitä, että verotuksessa siirryttäisiin tasaprosenttiin.

-En ole kuullut yhdestäkään sellaisesta veronalennusjärjestelmästä, joka maksaisi itsensä takaisin. Vartian mallissa ideana on se, että hyvätuloisten veronalennukset tosiasiassa maksatetaan pienempituloisilla, Siimes toteaa.

Keskusjärjestöt huolissaan veroista



Ammattiyhdistysjärjestöt ovat huolissaan verokilpailun kiristymisestä. Taloussanomat kirjoittaa, että SAK:n, STTK:n ja Akavan mielestä muiden Euroopan maiden mahdolliset veronalennukset lisäävät veronkevennyspaineita myös Suomessa. Keskusjärjestöt pelkäävät, että mahdolliset veronalennukset rahoitetaan mm. sosiaaliturvasta säästämällä.

Veroprogression loiventaminen saa keskusjärjestöissä kannatusta. SAK kannattaa pienituloisten verotuksen keventämistä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.