Mainos

Siivoojana sairaalassa, mutta jaat lääkkeitä? "Kieltäydy tehtävästä"

Valehoitajakohun jälkimainingeissa moni on muistellut joko mennyttä tai nykyistä työrupeamaansa terveydenhuollon tehtävissä. Monen kokemuksissa on esimerkiksi kesätyö vanhainkodissa tai laitossiivoojan työ sairaalassa. Työ on loppujen lopuksi annetun työnkuvan lisäksi saattanut sisältää terveydenhuollon ammattilaisten töitä, kuten lääkkeiden jakamista.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn mukaan työntekijän tulisi aina ehdottomasti kieltäytyä tehtävistä, mihin hänellä ei ole valtuuksia eikä koulutusta.

– Jos vaikka siivoojaa pyydetään yöaikana jakamaan lääkkeitä, täytyy ehdottomasti kieltäytyä. Tämä on potilasturvallisuuden näkökulmasta aivan erityisen tärkeä asia, sanoo kehittämisyksikön johtaja Marja-Kaarina Koskinen Tehystä.

Aina kieltäytyminen ei kuitenkaan ole helppoa. Varsinkin nuoren työntekijän saattaa olla kiusallista kieltäytyä vanhempien kollegojen käskyistä. Koskisen mukaan näissä tilanteissa voi ottaa työpaikalla yhteyttä esimerkiksi luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun.

Laki ja vaatimukset sijaisten koulutusvaatimuksista ovat muuttuneet ajan kuluessa. Tehyn mukaan sekä työnantajan että työntekijän tulisi aina olla selvillä ajankohtaisista vaatimuksista jo rekrytointitilanteessa. Aiheesta ei ole tutkittua tietoa, mutta aiemmin ammattihenkilöstön tehtäviä hoidettiin värikkäämmällä miehityksellä kuin nykyään. Tehyn Koskisen mukaan käytäntö ei ole tänä päivänäkään täysin kadonnut, vaan toimivaltaa ylitetään yhä joissain paikoissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.