Mainos

Siivousfirma ei saa mainostaa suomalaista siivoojaa

Kuluttajavirasto on kieltänyt siivouspalveluyritystä mainostamasta itseään lauseella "työllistämme rehellisiä, suomalaisia siivousalan ammattilaisia". Mainos todettiin hyvän tavan vastaiseksi.

Siivouspalveluja tarjoava yritys markkinoi palveluitaan verkkosivuillaan lauseella ”tähtäämme korkeatasoiseen ja luotettavaan palveluun työllistämällä rehellisiä, suomalaisia siivousalan ammattilaisia”. Vähemmistövaltuutettu katsoi, että ilmoittelussa käytetty lausuma voidaan olettaa syrjiväksi kansalaisuuden tai etnisen alkuperän perusteella ja siirsi markkinoinnin tarkastelun Kuluttajavirastolle.

Kuluttajansuojalain mukaan markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista. Kuluttajansuojalain markkinointisäännösten uudistuessa lakiin on lisätty myös tarkempia määritelmiä, jotka ennen olivat hallituksen esityksen, vakiintuneen ratkaisukäytännön ja kuluttaja-asiamiehen linjausten varassa. Yksi auki kirjoitetuista määritelmistä hyvän tavan vastaiselle markkinoinnille on etniseen tai kansalliseen alkuperään, kansalaisuuteen tai kieleen kohdistuva syrjintä.

Juuri näillä perusteilla edellä mainittu mainoskin todettiin hyvän tavan vastaiseksi. Markkinointia voidaan pitää hyvän tavan vastaisena siitä riippumatta, onko yritys tarkoituksellisesti esittänyt tietyt ryhmät väheksyvästi. Myöskään sillä ei markkinoinnin arvioinnin kannalta ole merkitystä, millä perusteilla yritys tosiasiassa rekrytoi työntekijöitään.

Kuluttajavirasto katsoi, että ei ole hyvän tavan mukaista esittää keinona luotettavan ja korkeatasoisen palvelun saavuttamiseksi sitä, että yritys työllistäisi vain suomalaisia. Yritys muutti markkinointiaan ja poisti sanan ”suomalainen” mainoksestaan.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kuluttajavirasto sähköisessä uutiskirjeessään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.