Mainos

Sijoitettujen lasten määrä yhä kasvussa

Lasten huostaanotot vähenivät viime vuonna noin viisi prosenttia edellisestä vuodesta, vaikka kodin ulkopuolelle onkin sijoitettu aiempaa enemmän lapsia ja nuoria. Lastensuojelun tilastotietojen mukaan viime vuonna kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria oli kaikkiaan 13453.

Sijoitettujen lasten määrä nousi edellisvuodesta 619:llä. Sijoitetuista lapsista 44 prosenttia oli perhehoidossa ja 40 prosenttia laitoshoidossa. Uusia sijoituksia tehtiin vuoden aikana 3955 eli 209 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Poikia sijoitetaan edelleen hieman useammin kuin tyttöjä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.