Mainos

Sijoitusyhtiöltä tiukka viesti: Talvivaaraan löydyttävä ratkaisu kesän aikana

Rahoituksen löytäminen Talvivaaraan on osoittautunut kaavailtua vaikeammaksi, John MacKenzie sijoitusyhtiö Audley Capital Advisorista sanoo STT:lle.

MacKenzien mukaan esimerkiksi kaivosteollisuuden haastava markkinatilanne ja Talvivaaran monimutkainen historia ovat vaikeuttaneet sitoutuneen rahoituksen hankkimista.

Uuden kaivosyhtiön toimitusjohtajaksi ehdolla oleva MacKenzie vahvistaa, että sijoitusyhtiö neuvottelee yhä Talvivaaran omistajuudesta. Audley uskoo analyysinsä perusteella Talvivaaran kannattavuuteen pitkällä aikavälillä.

Taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävä ratkaisu Talvivaaran omistajuuteen ja rahoitukseen on löydyttävä kesän aikana, MacKenzie sanoo. Audley ilmoittautui kaivosyhtiön ostajaehdokkaaksi maaliskuussa.  
Hallitus esittää lisäbudjettiesitykseen 112 miljoonan euron rahoitusta Talvivaaran kaivoksen toiminnan turvaamiseksi. Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) sanoi aiemmin tänään, että neuvottelut Audleyn kanssa ovat yhä käynnissä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.