Mainos

Sikainfluenssan hoito nyt sairastuneen kontolla

Sikainfluenssan sairastamisen kustannukset ovat tästä päivästä alkaen sairastuneen omalla kontolla. Sairastuneen on maksettava taudin hoidosta ja lääkityksestä koituvat kulut samaan tapaan kuin tavallista influenssaa potevan potilaan.

Valtioneuvosto poisti H1N1-viruksen yleisvaarallisten tartuntatautien luettelosta viime torstaina. Muutosta on perusteltu sillä, että sikainfluenssa on vaiheessa, jossa sen maailmanlaajuista leviämistä ei voida estää.

Influenssan oireita voi hoitaa muun muassa reseptilääke Tamiflulla. Tamiflu-kuuri maksaa aikuiselle tai yli 40 kiloa painavalla nuorella noin 35 euroa, mutta Kansaneläkelaitos korvaa osan hinnasta, jolloin hoidon hinnaksi jää alle 20 euroa. Lapsen annoksesta Kela-korvausta ei saa. Lapsen Tamiflu-kuuri maksaa lapsen painosta riippuen 20-30 euroa

Lue myös:

(MTV3-STT)

HELSINGIN TERVEYSASEMAN VS. JOHTAJA TUULA KAUPPINEN KERTOO, ETTÄ ROKOTTAMINEN TULEE OLEMAAN VALTAVA PROSESSI.

HELSINGIN KAUPUNGIN EPIDEMIOLOGI HANNELE KOTILAINEN SANOO, ETTÄ ROKOTUSTA KESKITETÄÄN MUUALLAKIN KUIN PÄÄKAUPUNGISSA.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.