Mainos

Sikainfluenssarokotukset alkaneet purra - epidemia talttumassa

Sikainfluenssaepidemia on talttumassa suurimmassa osassa maata. MTV:n uutisten soittokierros yliopistollisiin sairaaloihin osoitti, että vain Turun seudulla tautihuipun odotetaan vielä olevan edessä.

Itä-Suomessa ja Tampereen yliopistollisesta sairaalassa sikainfluenssa näyttää jo olevan laantumassa. Oulusta puolestaan kerrotaan, että influenssan vakavampia muotoja esiintyy vähemmän kuin ennen, vaikka vastaanotolla käy väkeä yhtä paljon.

Myös pääkaupunkiseudulla pahin näyttäisi olevan jo ohitse. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) infektiolääkärin mukaan seuraavat päivät osoittavat, onko taudin huippu todella ohitettu.

- Loppuviikosta ja nyt viikonlopun aikana näyttäisi siltä, että vuodeosastolla olevien potilaiden määrä olisi hienoisessa laskussa. Mutta teho-osastolla ja tehovalvonnassa olevien määrä on kylläkin ennallaan, Hyksin infektiolääkäri Eeva Ruotsalainen sanoo.

Vielä alkuviikosta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sairaaloissa oli kaikkiaan hoidossa noin 150 potilasta.

Yksi syy taudin talttumiseen on se, että sikainfluenssarokotukset ovat alkaneet purra. Rokotukset ovat monissa kunnissa edenneet jo terveisiin koululaisiin: huomenna koululaisrokotukset aloittaa Helsinki, ja Tampereella ne aloitetaan todennäköisesti loppuviikolla.

Suomessa arvioidaan olleen tähän mennessä vähintään 100 000 sikainfluenssatartuntaa. Varmistettuja tapauksia on noin 5300.

Katso Helena Liikasen juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.