Mainos

Silja Symphonyn tehosiivous ei purrut norovirukseen – tehosiivousta jatketaan

Vatsataudin riivaamalla Silja Symphonylla on odoteltu kiihkeästi sunnuntaisen tehosiivouksen tuloksia. Viime yö oli ratkaiseva sen suhteen, ovatko uudet matkustajat saaneet vatsataudin oireita. Ikävä kyllä sairastuneita on laivalla jälleen.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo MTV Uutisille, että kuusi matkustajaa ja kolme miehistön jäsentä on kertonut sairastuneensa viime yönä vatsatautiin. Kaikkiaan siis yhdeksän on sairastunut.

Nöjdin mukaan laivayhtiössä punnitaan nyt erilaisia vaihtoehtoja taudin taltuttamiseksi. 

Radio Novan haastattelussa Nöjd sanoi aamulla, että yksi äärimmäinen vaihtoehto olisi laivan ottaminen pois käytöstä vaikkapa yhden risteilyn ajaksi, jos tautitapaukset tästä vielä lisääntyvät. Myöhemmin MTV Uutisille antamassaan haastattelussa Nöjd täsmensi lausuntoaan, että laivan poisvetämistä liikeenteestä ei ole edes harkittu.

– Tehostettua siivousta on laivalla tehty jo monen päivän ajan ja niin tehdään jatkossakin. Nyt tiedämme esimerkiksi näiden sairastuneiden hytit, joten tehostettua toimintaa jatketaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaan, Nöjd painottaa.

Nöjd ei osaa sanoa, onko Silja Symphony -laiva saanut noroviruksesta imagohaitan. 

– Suurin osa matkustajista on suhtautunut tilanteeseen rauhallisesti. Matkustajat ovat suhtautuneet asiaan hienosti ja he ovat olleet kuitenkin matkaansa ihan tyytyväisiä. Laivalla tehdään koko ajan toimenpiteitä viruksen nujertamiseksi. Matkustajat ovat nähneet, että tilanne otetaan vakavasti, Nöjd puolustautuu.

Juttua on muokattu: Klo 10.00 Nöjd halusi täsmentää Radio Novalle antamaansa lausuntoa siten, että laivan telakalle vetäminen on äärimmäinen keino, jos terveysviranomaiset sellaista vaativat. Tähän mennessä terveysviranomaiset eivät ole tällaista mahdollisuutta esittäneet. 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.