Mainos

Silmäleikkausten syy: Elämästä halutaan helpompaa

Tuhannet suomalaiset parantavat näköään laserleikkauksella vuosittain.

Arviolta 8 000-10 000 ihmistä hakeutuu silmien laserleikkaukseen Suomessa joka vuosi. Silmäasemalta, Terveystalosta ja Mehiläisestä arvioidaan, että leikkausten määrä kasvaa vuosittain 10-15 prosenttia.

Tarkkaa määrää on kuitenkin vaikea arvioida, sillä laserleikkaukset eivät kuulu Kelan korvauspiiriin, eikä yhtenäistä tilastointimenetelmää ole. Kela korvaa leikkauskulut vain hyvin harvoissa tapauksissa, noin 20-30:lle vuosittain.

Ensimmäiset laserleikkaukset tehtiin Suomessa 1980-luvulla, mutta leikkausten määrä alkoi kasvaa 90-luvulla kehittyneiden menetelmien ansiosta.

Silmäkirurgien mukaan eniten leikkauksiin hakeutuvat 30-40-vuotiaat. Reilusti yli puolet heistä on naisia.

– Merkittävin syy leikkaukseen hakeutumisessa on, että elämästä halutaan saada helpompaa. Kosmeettiset syyt ovat hyvin harvinaisia, sanoo silmäkirurgi Juha Lehtosalo Silmäasemasta.

Linssileikkaukset ikäihmisille

Suurin osa laserleikkauksista tehdään yksityisillä lääkäriasemilla. Lehtosalon mukaan laseroimalla tehtävien taittovirheleikkausten lisäksi uudeksi kasvavaksi trendiksi ovat nousseet linssileikkaukset, joilla parannetaan sekä kauko- että lähinäköä.

– Laserleikkauksilla parannetaan ainoastaan likinäköä. Siksi linssileikkauksia suositellaan enemmän ikäihmisille, joilla myös lähinäkö on huono. Linssileikkausten osuus on silti edelleen pientä verrattuna laserleikkauksiin, hän lisää.

Silmäkirurgi Kimmo Liesto Terveystalosta lisää, että viime talvesta asti on tehty ikänäköleikkauksia niille, jotka tarvitsevat lähinnä vain lukulaseja.

– Tämän kohderyhmän osalta odotamme 10–15 prosentin kasvua tänä vuonna, Liesto sanoo.

Silmäkirurgit vakuuttavat, että Suomessa erittäin harva leikkaus epäonnistuu.

– Elimelliset ongelmat, kuten tulehdus leikkauksen jälkeen on erittäin harvinaista ja kuitenkin hoidettavissa oleva seikka. Itse en tiedä, että kukaan olisi esimeriksi sokeutunut edes vanhemmilla menetelmillä tehdyn leikkauksen seurauksena, Lehtosalo toteaa.

Menetelmistä riippuen laserleikkaukset maksavat noin 3 500 euroa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.