Mainos

Silmien laserleikkausten laatu kohonnut

Viimeisten kymmenen vuoden aikana potilasturva on lisääntynyt, toipumisaika lyhentynyt ja uusintaleikkausten määrä vähentynyt, mutta hintataso ja leikkausten määrä pysyneet ennallaan.

Silmien taittovirheen korjaamiseksi tehtävän laserleikkauksen tekniikka on kehittynyt viime vuosina merkittävästi. Nykyisillä leikkauslaitteilla säästetään silmän kudosta ja voidaan leikata laajemmalta alueelta kuin 1990-luvun alun ensimmäisillä laserlaitteilla, kertoo Kuopion yliopiston Silmätautiklinikan professori Hannu Uusitalo.

- Leikkaukset ovat tänä päivänä yksilöllisiä ja sarveiskalvoa höylätään vain sieltä mistä tarvitsee. Aiemmin leikkaukset on tehty ikään kuin saman kaavan mukaan huomioimatta yksilöllisiä eroja, Uusitalo tarkentaa.

Seurantatutkimuksen mukaan vähän yli kymmenen prosenttia leikkauksessa vuosina 1991-93 käyneistä likinäköisistä tarvitsi silmälaseja kahdeksan vuotta myöhemmin. Uusitalo muistuttaa, että tuloksia on tulkittava huomioiden leikkauksiin käytetty silloinen tekniikka.

- Taittovirhettä korjaava kirurgia on tutkimuskohteena vaikea, koska laitteet ja leikkausmenetelmät kehittyvät hyvin nopeasti. Varsinkin pitkäaikaistulokset ovat näin tavallaan vanhentuneita heti valmistuttuaan. Nykyiset leikkausmenetelmät ovat kuitenkin huomattavasti parempia kuin 15 vuoden takainen tekniikka, Uusitalo toteaa.

Uusintaleikkaukset vähentyneet

Kehittynyt tekniikka on edistänyt potilasturvallisuutta ja lyhentänyt toipumisaikaa huomattavasti. Lasertekniikan Suomeen aikoinaan tuonut silmätautien erikoislääkäri Juhani Pietilä kertoo, että noin 80 prosentilla potilaista on kaksi tuntia leikkauksen jälkeen normaali näöntarkkuus.

- Uusintaleikkaukset ovat vähentyneet pariin prosenttiin, kun niitä aiemmin tehtiin joka kymmenennelle leikatuista, Tampereella Mehiläisen klinikalla leikkaava Pietilä kertoo.

Useilla klinikoilla korjataan epäonnistunut leikkaus alennettuun hintaan tai veloituksetta. Uusintaleikkauksia tehdään nykyään myös henkilöille, joiden näkö on ensimmäisen leikkauksen jälkeen luonnollisesti heikentynyt.

Hannu Uusitalon tutkimuksissa ei ole noussut esiin yhtään merkittävää näön menetystä tai sarveiskalvon siirtoa. Hän huomauttaa, että niitä varmasti on, mutta hyvin vähäisessä määrin.

Leikkausten määrä pysynyt ennallaan

Pietilä kertoo, että leikkausten määrä oli 1990-luvun lopulla suurimmillaan. Ala laajeni ja leikkausten laatu kärsi, mikä aiheutti laskukauden 2000-luvun ensimmäisinä vuosina.

- Huono tulos johtui usein huonosta tekniikasta ja vähäisestä kokemuksesta. Nyt tekniikka on tullut avuksi ja vähän huonompikin lääkäri tekee hyvähkön tuloksen, Pietilä sanoo.

Leikkauksista ei ole virallista tilastoa, sillä yksityisillä vastaanotoilla ei ole ilmoitusvelvollisuutta. Vuonna 1997 leikkauksia arvioitiin olevan 4500-5000. Nyt Pietilä ja Uusitalo arvioivat vuosittain leikkauksissa käyvän 5000-6000 henkilöä.

Laserleikkausten hinta on tällä hetkellä samaa luokkaa kuin vuonna 1991. Juhani Pietilän mukaan tuolloin kahden silmän PRK-leikkaus maksoi noin 15600 markkaa eli noin 2624 euroa. Lasik-leikkaus maksaa nyt noin 2600 euroa.

- Viimeiset seitsemän vuotta hintataso on pysynyt samana, ja tuskin tästä enempää laskee, Pietilä pohtii.

Hintaa pitävät paikallaan parin vuoden välein uusittava kallis laitteisto ja kilpailu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.