Mainos

Silminnäkijä Pattayalla: Onneksi kukaan ei ole vielä kuollut

Hallitusta vastustavat mielenosoittajat ovat ottaneet vallan Pattayan kaupungissa, sanoo Thaimaansuomalainen -lehden päätoimittaja A. Juhana Keronen.

- Poliisi on tällä hetkellä voimaton. Mielenosoittajat muun muassa ohjaavat liikennettä. Huhujen mukaan heitä on tilattu alueelle 20 000 lisää.

Syrjäytetyn pääministerin Thaksin Shinawatran kannattajat ovat pukeutuneet punaisiin paitoihin.

Keronen sanoo, että monet suomalaiset ovat ostaneet asunnon alueelta eli alueella on suomalaisia, vaikka turistisesonki ei olekaan.

- Sain puhelun paikalliselta, suomalaiselta golfyrittäjältä. Hän sanoi, että "punapaidat" olivat pesäpallomailojen ja rautakankien kanssa pysäyttäneet hänet. Laukauksia on ammuttu, mutta onneksi kukaan ei ole vielä kuollut.

Kerosen mukaan kaduilla näkyy sotilaita ja vesitykkiautoja.

- Mielenosoittajia viedään parhaillaan vankiautoilla kohti Pattayan poliisivankilaa.

Kerosella on thaimaalainen vaimo.

- Vaimo sanoo, ettei hän ole koskaan ollut niin peloissaan kuin nyt. Kyllä minustakin tuntui kadulla pikkasen siltä, että tulee äitiä ikävä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.