Mainos

Silminnäkijä-toimittaja: Lautakasakäräjillä olisi tullut "julmaa tekstiä"

Toimittaja, Silminnäkijä-jutun tekijä Ari Korvola paljastaa mediaopiskelijoiden tekemässä videopuheenvuorossa, ettei hän edes olettanut pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) lähtevän käräjille niin kutsutussa TV2:n lautakasa-jutussa.

Hänen mukaansa tilanne olisi siinä tapauksessa muuttunut hyvin mielenkiintoiseksi, koska oikeuteen kutsutut todistajat olisivat joutuneet valaehtoisesti todistamaan ja puhumaan totta.

Korvola kertoo YouTubessa julkaistussa videossa, että hänellä olisi ollut todistajat oikeudenkäyntiin heti tiedossa.

- He olisivat puhuneet totta. Ja sitä kautta olisi tullut niin paljon ikävää tietoa esille oikeudenkäynnissä, siis todella niin julmaa tekstiä, että ei sitä kenenkään poliitikon housut kestä, Korvola toteaa.

Silminnäkijä-ohjelman väitteiden mukaan rakennusliike maksoi erän puutavaraa, joka oli tarkoitettu Vanhaselle. Väite perustui nimettömään valaehtoiseen lausuntoon.

Lähde oli TV2:n selvityksen mukaan rakennusliikkeen johtaja, joka oli hyväksynyt laskun.

Diakonia-ammattikorkeakoulun mediaopiskelijoiden Tiia Virtasen ja Annika Vaajalan videopuheenvuoro: Ari Korvola: Uhkaillaanko journalisteja? on julkaistu YouTubessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.