Mainos

Silminnäkijät: Asiakkaat piiloutuivat liikkeeseen

Kauppakeskus Sellon ampumisessa on ollut useita silminnäkijöitä. Useat silminnäkijät kertovat, että Prisma-tavaratalossa on syntynyt paniikki.

Vanhempi pariskunta kertoo kuulleensa pamauksen Prismassa, jonka jälkeen he näkivät elektroniikkaosaston miespuolisen myyjän makaavan maassa.

Seuraavaksi ampuja oli lähtenyt lihaosastoa kohti, josta kuului neljä tai viisi laukausta. Kynnelle kyenneet henkilökunnasta ja asiakkaista lähtivät karkuun. Osa piiloutui paniikissa liikkeeseen.

Pian ammuskelun jälkeen tuli palohälytys ja kuulutus, jossa kaikkia kehotettiin ulos.

Sellossa työssä oleva Janne Hartikainen, joka evakuoitiin muiden mukana ampumisvälikohtauksen jälkeen kauppakeskuksessa olevaan kirjastoon, kertoo ampujan olleen harkitun oloinen:

- Ampuja oli pukeutunut mustaan takkiin, mustiin housuihin ja mustaan pipoon, ja hän oli hyvin harkitun oloinen, 35-45-vuotias.

Hartikainen kertoo seisseensä vieressä, kun ampumisen kahden metrin päästä nähnyt virolaismies kertoi toimittajille, että mustapukuinen ampui erästä miestä kahdesti päähän ja naista vatsaan. Sen jälkeen hän poistui rauhallisesti paikalta muualle kauppakeskukseen.

Risto ja Hanna Heiskanen olivat puolestaan Prisman hedelmätiskillä, kun he kuulivat kovan pamauksen.

- Luulimme, että kuormalava putosi tai ilotulite räjähti. Näimme jonkun henkilökunnasta kaatuneena. Ohi meni mustiin pukeutunut mies, jolla oli isohko pistooli. Hän laittoi aseen sitten povitaskuun ja meni kassojen läpi.

Lue kaikki Sellon ampumatapauksesta täältä.

(MTV3-STT)

Katso poliisin tiedotustilaisuus

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.