Mainos

Siltahankkeelle kaavaillaan yli miljoonan euron viestintäbudjettia – "Mikä nyt sitten on paljon?"

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee ensi viikolla esitystä, jossa kaupunki ostaisi ulkopuoliselta taholta viestintäpalveluja sillan rakentamisen aikaiseen viestintään 1,2 miljoonalla eurolla.

Kyseessä on Kruununvuoren silta, joka yhdistää Kruununvuorenrannan uuden kaupunginosan Helsingin kantakaupunkiin.

Itse sillan rakentamisesta vastaa Helsingin kaupungin rakennusvirasto mutta kaupungin mukaan virastolla ei ole resursseja hoitaa sillan rakentamiseen liittyvää viestintää.

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Lasse Männistö on äimistynyt sillan viestintäbudjetista.

– Viestintäpalveluja esitetään 1,2 miljoonalla eurolla. Siis sillalle! Männistö ihmettelee facebook-statuksessaan.

– Minä en ihan oikeasti esityksen perusteella hahmota, miksi olisi veronmaksajien rahojen tehokasta ja perusteltua käyttöä hankkia 20 henkilötyövuotta viestintäpalveluita siltahanketta varten, Männistö kirjoittaa.

Männistö kertoo pyytävänsä asiaa pöydälle.

Pekka Sauri: Viestintä on tärkeää 

Rakennus- ja ympäristötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri pitää puhetta yhdestä sillasta hankkeen vähättelynä.

– Kysymys ei ole yhdestä sillasta vaan uudesta merkittävästä yhteydestä kantakaupungista Itä-Helsinkiin. Kaupunkirakenteen kannalta tätä voisi verrata Vuosaaren sataman kaltaiseen hankkeeseen, Sauri sanoo selvästi tuohtuneena.

Kruununsillat-hankkeen kustannusarvio on kaikkinensa noin 200 miljoonaa euroa, joten viestintäbudjetti olisi siitä puolisen prosenttia.

– Mikä nyt sitten on paljon? Joka puolelta sanotaan nykyisin, että viestintä on tärkeää, Sauri sanoo.

Rakentamisesta vastaavat tahot eli kaupunginkanslia, kaupunkisuunnitteluvirasto ja liikennelaitos ovat jo aiemmin sopineet, että Kruununsillat-hanke hoitaa oman viestintänsä.

Asiaa käsitellyt yleisten töiden lautakunta olisi tahtonut kilpailuttaa hankkeen uudelleen kesken rakentamisen. Pekka Saurille tämä ei käynyt ja hän halusi asian päätettävän kaupunginhallituksessa sellaisen ehdotuksen pohjalta, jossa viestintää hoitaa koko hankkeen ajan yksi ja sama taho.

– Saa nyt sitten nähdä, miten kaupunginhallituksessa käy, kun Männistö on tullut tällä tavalla esille, Sauri sanoo.

Itse sillan rakentamispäätös on tarkoitus tehdä tämän vuoden syksyyn mennessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.