Mainos

Simon metsäpalo roihuaa edelleen

Turvesuolta metsään levinnyt tulipalo roihuaa edelleen Simossa Etelä-Lapissa. Noin 30 hehtaarin alueella loimuava palo on hallinnassa, mutta se saattaa vielä levitä.

Turvesuon 70 hehtaarin palo puolestaan on saatu lähestulkoon sammumaan. Sunnuntaina syttynyttä paloa sammutettiin koko viime yö. Palokunnat saivat sammutusapua puolustusvoimilta. Lisäksi liekkejä lannistettiin helikopterista käsin.

Palo syttyi Vapon turvesuolla itsekseen sunnuntaina. Turvetuotannolle ja metsätaloudelle aiheutuneita vahinkoja ei ole vielä arvioitu. Sammutuskustannusten arvioidaan nousevan kymmeniin tuhansiin euroihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.