Mainos

Sinilevää yhä merialueilla poikkeuksellisen vähän

Suomen vesissä esiintyy edelleen vähän sinilevää vuodenaikaan nähden, kertoo Suomen ympäristökeskus. Levät on pitänyt kurissa viileä alkukesä.

Merialueilla sinilevää on poikkeuksellisen vähän. Ympäristökeskuksen mukaan havaintoja on tehty vain satunnaisesti. Järvillä sinileviä on havaittu 32 paikassa, mutta määrä on ollut laskusuunnassa. Erittäin runsaita sinileväkukintoja ei ole havaittu.

Ilmatieteen laitoksen mukaan meriveden pintalämpötila on Pohjanlahdella 13-17 astetta, Suomenlahdella 15-17 astetta ja Saaristomerellä noin 20. Rannikoilla ja saaristoissa lämpötila voi olla korkeampi.

Järvien lämpötilat ovat viileämpiä kuin keskimäärin heinäkuussa. Järvissä pintaveden lämpötilat ovat olleet maan etelä- ja keskiosassa pääosin 17-18 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa lämpötilat ovat olleet 14-18 astetta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.