Mainos

Sipilä: Kreikka ei ole kelvollinen saamaan jo sovittua apua, jos tämä meno jatkuu

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei pitäisi Kreikkaa mukana eurossa hinnalla millä hyvänsä.

– Jos tämä meno jatkuu, niin eihän Kreikka ole kelvollinen edes saamaan sitä jo sovittua apua. Kreikan pitää sitoutua niihin yhdessä sovittuihin ohjelmiin, jotta sillä olisi mahdollisuus päästä rahoituskelpoiseksi jälleen, totesi Sipilä MTV:n Uutisissa.

Sipilä arvioi, että muutkin maat ovat varautuneet siihen riskiskenaarioon, että Kreikka lähtee eurosta.

– En uskoisi, että siitä syntyisi mitään katastrofia. Sillä ei oli läheskään sellaisia vaikutuksia verrattuna aikaan, jolloin Kreikan ykköspakettia mietittiin. Silloin olisi voinut käynnistyä dominoefekti, koska Etelä-Euroopan maat ja Irlanti olivat vastaavanlaisessa riskissä. Kreikka on kyllä tällä kertaa ihan oma lukunsa.

Sipilä harmittelee, ettei Kreikka jatka sillä jo viime vuonna hyvin käynnistyneellä tiellä, jolloin valtiolle jäi jo rakenteellista ylijäämää.

– Heille syntyi jo kykyä syntyä maksaa lainankorkoja ja se on se ensimmäinen tavoite, mikä Kreikalla pitää olla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.