Mainos

Sipilä: Tarjolla oli muuta – Nyt mennään hallituksen keinoilla

Pääministeri Juha Sipilän mukaan yksi suurimmista kritiikin kohteista eilen esitellyssä säästölistassa on edelleen pakottavan lainsäädännön käyttöönotto.

Sipilä ja muu hallitus keskustelivat aamulla säästöistä.

– Pakottava lainsäädäntö pysyy edelleen agendalla, pääministeri sanoo.

Sipilä korostaa, että yhteiskuntasopimusprosessi olisi tarjonnut huomattavasti paremman ja kivuttomamman vaihtoehdon.

– Olisi yhdessä sovittu ja löydetty eri toimialoille parhaiten soviteltavat keinot yksikkötyökustannusten alentamiseksi. Mutta emme päässeet edes prosessin tavoitteista yksimielisyyteen. Nyt edetään hallituksen keinoilla. Hallitus päätti äsken kokouksessaan, että nyt mennään eilen linjatulla tavalla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.