Mainos

Sipilä: Olen todella pettynyt lapsiperheiden puolesta

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pitää kehysriihessä tehtyjä sopeutustoimia välttämättöminä, mutta arvostelee niiden kohdentumista.

Huomenta Suomessa vierailleen Sipilän mukaan säästöt rokottavat liikaa lapsiperheitä.

– Sopeutusten suuruusluokka on oikea, mutta siitä olen todella pettynyt, että lapsiperheet ennen kaikkea ovat tässä maksajia. Kyllä lapsilisien leikkaamisen tilalle olisi löytynyt muuta, Sipilä arvostelee.

Vasemmistoliitto lähti eilen hallituksesta kehysneuvottelujen seurauksena. Lähdöään se perusteli sillä, että kehysriihi oli isku pienituloisille.

Ratkaisun jälkeen muun muassa MTV:n politiikan toimituksen esimies Timo Haapala on väläyttänyt ajatusta, että pienpuolueiden aika hallituksessa olisi ohi.

Sipilä ei lähde tähän ajatusleikkiin.

– Ei ole vielä olemassa meidän ja teidän hallituksia. Kyllä se on pelkästään seuraavasta vaalituloksesta kiinni, Sipilä kuittaa, mutta myöntää heti perään ongelman olemassaolon.

– Tämä hallituspohja on kyllä osoittautunut hyvin hankalaksi.

Sipilä kaipaakin vaaleissa tarpeeksi selkeää viestiä ja valtuutusta äänestäjiltä.

– Toivottavasti vaaleissa tulee selviä mandaatteja. Tällähän hallituksella ei sellaista ollut, Sipilä toteaa.

Sipilän aktiivisuutta soteratkaisussa on tulkittu myös kädenojennukseksi porvarihallituksen suuntaan. Sipilä kiistää tulkinnan. 

– Ei se kädenojennus ollut, vaan huoli siitä, että iso asia on ollut kolme vuotta paikallaan. Ihmisiä ärsyttää, ettei pystytä tekemään päätöksiä. Totta kai tein kaikkeni, että ratkaisu löytyy, Sipilä selittää toimiaan.

 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.