Mainos

Sipilä pakolaisista odotetussa tv-puheessaan: Suomi kantaa vastuunsa

Pääministeri Juha Sipilä aloitti puheensa kansakunnalle käsittelemällä ajankohtaista pakolaistilannetta. 

- Ihmisten salakuljetuksessa liikkuvat usean miljardin laittomat rahat. Se on syy siihen, että perheen vahvimmat laitetaan edellä etsimään turvallista kotia muulle perheelle vaarallisia reittejä pitkin.

- Kansainvälinen yhteisö on ollut aivan liian heikko puuttumaan pakolaistulvan syihin saati tilkitsemään salakuljetusta.

Sipilän mukaan Suomeen tänä vuonna odotettava suuri määrä turvapaikanhakijoita on ennennäkemätön haaste yhteiskunnallamme. Hän sanoi kuitenkin, että suomalaisista pitää löytyä inhimillisyyttä 
tukalasta taloustilanteesta huolimatta.

Pääministeri totesi, että Suomi kantaa kansainvälisen vastuun pakolaisista. Hän sanoi myös, että Suomesta turvapaikansaaneiden on voitava tuntea olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi.

- Järjestelmämme tarvitsee resursseja turvapaikkahakemusten pikaiseen käsittelyyn, ripeyttä kielteisten päätösten saaneiden palauttamiseen ja kunnollista kotouttamista myönteisten päätösten saajille. 

Hän myös kiitti myös niitä suomalaisia, jotka ovat tarjonneet apuaan.

- Jos tunnet, että haluat tehdä tässä asiassa itse enemmän, ota yhteyttä esimerkiksi Suomen Punaiseen Ristiin. Monet teistä ovat jo toimineetkin - kiitos siitä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.