Mainos

Sipilä: Asiat selvitetty perussuomalaisten kanssa

Perussuomalaisten osallistumiselle jatkoneuvotteluihin ei ole enää estettä, sanoo hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.).  

Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessaan illalla, että asiat on saatu tänään neuvoteltua perussuomalaisten kanssa keskeisiltä osin niin selviksi, että he ovat samalla viivalla muiden kanssa. 

Sipilän mukaan asiat saatiin keskeisiltä osin muun muassa taloudessa ja maahanmuuttopolitiikassa niin selviksi, että perussuomalaiset ovat nyt samalla viivalla muiden kanssa.

Hän sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että perussuomalaiset on sitoutunut neljäksi vuodeksi hallitukseen.  

Luottamus on löytynyt ja tavoite on saavutettu, hän kertoi.  

– Minulle on ollut tärkeätä, että vaalien tulosta kunnioitetaan. Ja se, että perussuomalaiset ovat nyt samalla viivalla muiden kanssa on minulle äärimmäisen tärkeätä, Sipilä myönsi.  

Hallituspohja yhä auki  

Hallitustunnustelijan mukaan koko päivän kestäneiden neuvottelujen tulos ei kuitenkaan tarkoita, että perussuomalaiset olisivat automaattisesti hallituksessa.   

Hallituspohjasta ei muutenkaan ole sovittu vielä mitään.  

– Tietenkin vasemmistoliiton talouslinjaus on kauimpana muiden puolueiden linjauksista, mutta siihen liittyvät sitten vasemmistoliitolle esitettävät jatkokysymykset.  
Myös vihreiden osalta tilanne on Sipilän mukaan auki.  

Huomiseksi tiistaiksi Sipilä on kutsunut eduskuntaryhmät suuruusjärjestyksessä kahdenkeskisiin neuvotteluihin. Sipilän mukaan puolueille tulee lisäkysymyksiä, mutta niihin riittää ryhmää kohti varattu puolen tunnin aika.  

Tarkoitus on yhä, että hallituspohja on selvillä torstaina. Tällöin ohjelmaneuvottelut voitaisiin aloittaa perjantai-iltana.  

Sipilä keskusteli tänään myös yhteiskuntasopimuksesta työmarkkinaosapuolten kanssa. Tapaamisessa saatiin sovittua prosessin jatkamisesta.  

– Oli erittäin hyvä palaveri, puhuttiin suoraan. Kipukohdat on hyvin tiedossa, Sipilä sanoi.  
  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.