Mainos

Sipilä: Pyhälisistä ei nyt neuvotella – tarvitaan simppeleitä keinoja tuottavuusloikkaan

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) vaikenivat visusti kommentoimasta EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen ehdotusta sunnuntain tuplapalkkauksen muuttamisesta.

Sipilän mukaan asia ei ole mukana tulevissa yhteiskuntasopimusneuvotteluissa. Häkämies kysyi Savon Sanomien haastattelussa: Milloin todetaan, että sunnuntain tuplapalkka on yksinkertaisesti vanhentunut?

– Yhteiskuntasopimuskeskustelussa olen mukana, siellä haetaan 5 prosentin kilpailukykyhyppyä ja siihen simppeleitä keinoja, Sipilä sanoi MTV Uutisille.

Stubb komppasi Sipilää viiden prosentin tuottavuusloikasta, koska "laahaamme verrokkimaita kilpailukyvyssä perässä".

– Nyt on tärkeää, että työmarkkinajärjestöt katsovat itse niitä keinoja. En ota yksittäisiin keinoihin kantaa, koska ne irrotetaan ikään kuin kontekstistään. Nyt on kaikista tärkeintä, että saamme aikaiseksi 1,5 miljardin loikan, joka saa kaverikseen ansiotuloverotuksen alennuksen, työn teettämisen kannattavaksi ja Suomen nousuun. Miten se loikka sitten tapahtuu, on työmarkkinajärjestöjen päätettävissä, Stubb sanoi MTV Uutisille.

"Ei tiedä mistä puhuu"

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola leimasi Häkämiehen ajatuksen "kesäheitoksi".

– En näe mitään syytä lähteä muuttamaan käytäntöä miltään osin. Pyhäpäivä on pyhäpäivä ja jos halutaan teettää töitä pyhäpäivänä, siitä pitää maksaa korvaus, Palola linjasi.

PAMin puheenjohtaja Ann Selinin mukaan Häkämies ei tiedä mistä puhuu.

Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala totesi, ettei liitolla ole sunnuntaipalkkauksen muuttamiseen kantaa, mutta myönsi, että sunnuntailisillä on vaikutusta pienempien kauppojen aukioloaikoihin, koska sunnuntaityö on huomattavasti kalliimpaa kuin normaali työ.

Gallupit eivät innosta

Tänään julkaistuun Ylen gallupiin sekä Sipilä että Stubb suhtautuivat nihkeästi. Keskustan kannatus oli noussut 2 prosenttiyksiköllä.

– Toivottavasti se kielii siitä, että ihmiset nyt ymmärtää, että nämä vaikeat asiat pitää tehdä, mitä edessä on, Sipilä sanoi.

Stubbin mukaan ainoa tärkeä gallup on neljän vuoden välein (eduskuntavaalit), seuraava vuonna 2019.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.