Mainos

Sipilä sähkön siirtohintojen korotuksista: Tuntuvat kohtuuttomilta, varoitin tästä

Pääministeri Juha Sipilä on kommentoinut medialle paljon kohua aiheuttaneiden sähkön siirtohintojen korotuksia.

Pääministeri Juha Sipilän mukaan siirtohintojen korotukset eivät ole kohtuullisia.

– Kohtuuttomilta tuntuvat. Varoitin tästä viime kaudella, pääministeri kommentoi.

Sipilän mielestä nyt täytyy tehdä kaikki sen eteen, että hallitsematon hintakehitys sähkösiirroissa ei jatku. Pääministeri sanoo kertakorotuksen tuntuvan perusteettoman suuruiselta, vaikka taustalla onkin investointeja.

Sipilä sanoi varoittaneensa viime kaudella siitä, että näin uhkaa käydä, kun tehtäviä siirretään yksityiselle monopolille.  

Jos kuva ei näy, katso se täältä

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.