Mainos

Sipilä: Turkki-sopimus on hyväksytty

Turkki-sopimus on hyväksytty, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Twitterissä.

Sopimuksen tavoitteena on tukahduttaa ihmissalakuljettajien liiketoiminta ja saada EU:hun suuntaava luvaton muuttoliike kuriin.

EU-maiden ja Turkin johtajat ovat neuvotelleet sopimuksen yksityiskohdista Brysselissä. Yhteistyön keskeinen tavoite on Kreikkaan saapuvien turvapaikanhakijoiden palauttaminen takaisin Turkkiin.

Kokouslähteiden mukaan palautussopimus astuisi voimaan jo sunnuntaina. Asiassa halutaan edetä nopeasti, sillä siirtymävaiheen aikana Kreikkaan pyrkivien määrät voisivat kasvaa rajusti.

– Siirtymäajan täytyy olla erittäin lyhyt, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) iltapäivällä Brysselissä.

Kreikalla on edessään jättiläismäinen urakka, sillä maan pitäisi saada käsiteltyä pikamenettelyllä tuhansittain turvapaikkahakemuksia ja järjestää palautukset käytännössä pakkokeinoin. Ennen sitä Kreikan saaret pitää tyhjentää niistä, jotka ovat saapuneet ennen sunnuntaita.

EU-maat lupaavat auttaa Kreikkaa lähettämällä maahan juristeja ja tulkkeja sekä muita asiantuntijoita.

Kypros-kysymyksestä kompromissi

Sopimuksen ongelmakohdat ovat liittyneet palautusten laillisuuteen ja Turkin vaatimukseen maan EU-jäsenyysneuvottelujen kiihdyttämisestä.

Kypros on vastustanut Turkin vaatimien neuvottelukohtien avaamista. Kompromissina jäsenyysneuvotteluja luvataan käydä EU:n budjettiin liittyvästä osa-alueesta, joka ei herätä aggressioita Kyproksella.

Sopimuksen oikeusperustaa koskeviin huoliin vastataan tähdentämällä, että palautukset toteutetaan kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

Tätä varten Turkin pitäisi muuttaa pikavauhtia lainsäädäntöään, jotta kaikilla palautettavilla olisi yhtäläiset oikeudet turvapaikanhakuun. Tällä hetkellä esimerkiksi irakilaisten ja afgaanien on käytännössä mahdoton hakea maasta turvapaikkaa.

YK ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvioineet, että Turkin pitäisi kohentaa myös turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten olosuhteita, jotta palautukset olisivat lainmukaisia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.