Mainos

Sipilä: Tyytymättömyys hallituksen toimintaan nostaa keskustaa

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on hyvillä mielin tutkimuksesta, jonka mukaan hänen johtamansa oppositiopuolue on parantanut kuvaansa kansalaisten silmissä.

Hän kuitenkin uskoo, ettei keskustan hyvä pärjääminen tutkimuksessa johdu ainoastaan puolueen omasta toiminnasta, vaan myös tyytymättömyydestä hallituksen toimintaan.

– Kyllä tässä on varmaan sekoitus kumpaakin. Uskon, että ihmiset odottaa tänä päivänä enemmän mielikuvapolitikoinnin sijaan asioihin keskittymistä ja asioiden ratkaisemiseen keskittyvää politiikkaa. Yhtenäisyytemme on kasvanut ja tietenkin tässä on varmaan yhtä paljon, jos ei enemmänkin, tyytymättömyyttä hallituksen toimintaan, Sipilä toteaa MTV3 Uutisille.

Sipilän mukaan hallitus ei ole onnistunut ainakaan sote- ja kuntauudistuksessa.

– Nyt ollaan tekemässä uudistusta kuuntelematta asiantuntijoita, ja sitä ajetaan härkäpäisesti päin seinää. Meillä on ollut syksystä saakka tähän oma mallimme, minkä pohjalta haluaisimme viedä tätä eteenpäin ja olemme siihen saaneet myös asiantuntijoiden tuen.

Toinen oppositiopuolue perussuomalaiset ei keskustan tavoin menestynyt tutkimuksessa. Sipilä arvelee tämän johtuvan muun muassa kunta- ja sote-asiasta.

– En ole vielä kuullut heidän vaihtoehtoaan asiassa. Luulen, että ihmiset haluaisivat kuulla, miten asiat pitäisi ratkaista, Sipilä sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.