Mainos

Sipilä: Valtion omaisuuden suhteen oltava valmis radikaaleihin toimiin

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo puolueensa olevan valmis radikaaleihinkin järjestelyihin valtion omaisuuden suhteen.   

Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuuston avauspuheessaan Porissa, että keskusta ei halua elvyttää velalla. Valtion omaisuutta sen sijaan voitaisiin Sipilän mielestä käyttää sellaisiin hankkeisiin, jotka luovat pysyviä työpaikkoja pitkällä aikavälillä ja parantavat teollisuuden kilpailukykyä.  

Keskusta on nyt mielipidemittauksissa suurin puolue ja Sipilä tällä hetkellä todennäköisin seuraava pääministeri.  

Sipilän mukaan Suomessa tarvitaan tiukkaa menokuria ja julkisten palveluiden tuottavuuden parantamista. Menokuri tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että uutta jaettavaa ei ole. Sen sijaan esimerkiksi kuntien tehtäviä on karsittava.

Sipilä toisti keskustan näkemyksen, että Nato-jäsenyyden hakeminen ei ole ajankohtaista Ukrainan kriisistä huolimatta. Sen sijaan Suomen puolustusvalmiutta ja resursseja on vahvistettava.

– Suomeen ei kohdistu uhkaa emmekä salli itsemääräämisoikeutemme kyseenalaistamista millään muotoa. Millään ilmansuunnalla ei saa syntyä epäilyjä Suomen kyvystä hallita omaa aluettaan, Sipilä sanoi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.