Mainos

Sipilä Ylelle: Kuntaväen irtisanomissuoja huonosti perusteltu

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä uskoo, että kuntien henkilöstölle liitostilanteissa annettua viiden vuoden irtisanomissuojaa joudutaan miettimään uudelleen.

Sipilä sanoi Ylen Ykkösaamussa, että järjestely on aika huonosti perusteltu varsinkin tapauksissa, joissa irtisanomissuoja jatkuu uuden kuntaliitoksen myötä viittä vuotta pidemmäksi.

Sipilän mukaan hänellä ei ole selkeää kantaa irtisanomissuojan pituuteen, mutta hän myöntää, että nykyisessä järjestelyssä on ongelmaa.

Kuntien henkilöstön irtisanomissuojasta väiteltiin kiivaasti eduskunnan budjettikeskustelussa alkuviikosta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ehdotti tuolloin, että viiden vuoden irtisanomissuoja poistettaisiin kunnanjohtajilta ja muilta ylimmiltä virkamiehiltä. Keskustan edustajat eivät ottaneet kantaa asiaan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.