Mainos

Sipilän hallituksen linjaukset omistajapolitiikasta jo tällä viikolla

Sipilän hallitus esittelee valtion omistajapolitiikan uudet linjauksensa MTV:n tietojen mukaan jo tällä viikolla. Odotettu esitys on tulossa ensi perjantaina.

Luvassa on merkittäviä muutoksia. Julkisuudessa ovat olleet esillä erityisesti valtion enemmistöomistus Finnairissa sekä Postin tulevaisuus.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aikoo hyödyntää valtion omaisuutta, kun hallitus yrittää luoda Suomeen talouskasvua. Sipilän ydinpiirissä omistajapolitiikan muutoksia ovat pohtineet keskustalaiset ministerit Olli Rehn ja Anne Berner.

Eduskunta pääsee käsittelemään valtion omistajapolitiikkaa ensi viikon tiistaina.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.