Mainos

Sipilän kommentti: Nolo nolo moka

Poliisihallitus ja keskusrikospoliisi jaksavat aina korostaa kuinka poliisin salaiset rekisterit ja pakkokeinot ovat niin valvottuja, etteivät virheet ole oikeastaan edes mahdollisia. Viimeksi tätä vakuutettiin keskusrikospoliisista tiistaina.

No, sitten keskiviikkona paljastui Pekka Lehtisen jutussa, että salaiseen epäiltyjen rekisteriin on rekisteröity Venäjän presidentti.

Täytyy myöntää, että ensimmäinen oma reaktioni oli, että onko alkuperäisen kirjauksen tehnyt poliisi ollut tuhdissa kännissä. Huh hah hei ja votkaa pullo.

Tämä epäiltyjen rekisteri on järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnan ydintä. Sinne kirjataan ammattirosvojen liikkeitä, heidän käyttämiään autoja ja lempibaarejaan sekä kontakteja.

Sellaiseksi luokiteltiin myös Venäjän presidentti, kun hän on myöntänyt venäläiselle jengiläiselle mitalin.

Heti alkuun poliisihallitus vetäytyi kilpeensä, eikä suostunut kommentoimaan Putin-tietoa mitenkään. Kolmen ja puolen tunnin päästä linja muuttui. Poliisihallitus myönsi krp:n tekemän kirjauksen virheelliseksi, ja se poistettiin rekisteristä.

Esitutkintakin päätettiin aloittaa. Ehkäpä siinä selviää miksi Putin sinne kirjattiin.

Poliisiylijohtaja kertoi olevansa Putinin kirjaamisesta järkyttynyt. Syystäkin.

Tapahtumasarjalle voisi nauraa, jollei kysymys olisi hyvin vakavista asioista. Poliisin salaiseen rekisteriin päätyminen voi vaikeuttaa ihmisen elämää erilaisten hallinnollisten seuraamusten kautta. Työpaikka voi mennä, jos se edellyttää viranomaisen lupaa tai turvallisuusselvitystä.

Poliisin rekisteriin jostain syystä päätynyt perusteeton jengiyhteys voi hankaloittaa yrittäjän toimintaa, jos esimerkiksi tiedot menevät harmaan talouden selvitysyksikön kautta eteenpäin muille viranomaisille.

Kuten Putin esimerkki osoittaa, näihin rekistereihin voi päätyä ilman rikostuomiota ja jopa erittäin huonon harkinnan perusteella. Kansalaisella ei ole oikeutta tarkistaa poliisin salaisia rekistereitä.

Tällaiset esimerkit syövät kaiken uskottavuuden poliisin pitävästä sisäisestä valvonnasta. Eivätkä oikeusasiamiehen valvontakertomukset peitetoiminnasta ja puhelinkuuntelusta vakuuta, kun niissä havaitut ongelmatkin julistetaan salaisiksi.

Jonkun lienee syytä käydä epäiltyjen rekisteri tarkemminkin läpi. Netissä on monenlaisia salaliittoteorioita maailman johtajista. Monikohan niistä on päätynyt epäiltyjen rekisteriin? Luulisi, että Silvio Berlusconi nyt ainakin löytyy.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.