Mainos

Sisäfileen hinta rajussa nousussa

Sisäfileen hinta nousee jopa 40 prosenttia, arvioi lihatukkuri Veijo Votkin.

Brasilialaisen naudanlihan tuonti Euroopan unionin alueelle loppuu tänään. Sen tuonti saadaan todennäköisesti korvattua muiden maiden, kuten Argentiinan, Uruguayn, Irlannin ja Namibian tuotannolla, mutta samalla hinta nousee reippaasti.

Sisäfileen hinnat nousevat sekä ravintoloissa että lihatiskeillä. Ravintolassa sisäfileannoksen hinta nousee noin 5 euroa.Ravintolat ovat jo alkaneet uudistaa ruokalistojaan, jotta ne voivat tarjota asiakkailleen entisen hintaisia liharuokavaihtoehtoja. Vaihtoehtoja haetaan muun muassa porosta ja naudan muista osista.

EU:n komissio päätti eilen lopettaa lihantuonnin, koska brasilialaiset naudantuottajat eivät ole pystyneet täyttämään unionin asettamia laatuvaatimuksia.

Toimitusjohtaja Veijo Votkinin mukaan brasilialainen sisäfile on ollut hyvin tasalaatuista. Korvaavien lihojen kohdalla ei välttämättä näin ole.

-Mitään laatuongelmia ei ole, tämä on ihan keksitty juttu. Joillakin alueilla Brasiliassa on ollut suu- ja sorkkatautia, mutta niin on EU:n alueellakin, tamperelaisen espanjalaisravintola Saludin ravintoloitsija Hannu Wiss sanoo.

Hänen mukaansa EU yrittää pakottaa ravintoloitsijoita ostamaan lihan EU:sta.

Saludin ravintoloitsija Wiss ei kuitenkaan usko, että kielto jää voimaan. EU:ssa 30 prosenttia naudanlihasta tulee juuri Brasiliasta.

-Uskon, että Brasilia pistää kovan kovaa vastaan ja omat boikottinsa päälle, jolloin EU:n täytyy antaa periksi ja perua naudanlihantuontikielto.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.