Mainos

Sisärajatarkastukset eivät ole paljastaneet turvallisuusuhkia

Rajalta käännytetty viitisenkymmentä puutteellisin paperein matkannutta.

Schengen-alueen sisärajatarkastukset eivät ole paljastaneet Rajavartiolaitokselle mitään, mikä olisi uhannut MM-kisojen turvallisuutta, kertoo everstiluutnantti Kimmo Elomaa.

Tarkastukset otettiin käyttöön 24. heinäkuuta kisojen turvallisuuden parantamiseksi.

Tänä aikana rajalta on kuitenkin käännytetty lähes 50 ihmistä. Elomaan mukaan syynä käännytyksiin on ollut se, etteivät tulijoiden paperit ole olleet kunnossa..

- Näistä osa on ollut esimerkiksi Ruotsinkin kansalaisia. Pohjoismaiden välillähän saa matkustaa ilman passia, mutta henkilöllisyys pitäisi silti voida todistaa jotenkin, Elomaa kertoo.

Turvapaikanhakijoita sisärajoilta on ilmoittautunut muutamia viikossa, mutta ei voida tietää, olisivatko ihmiset hakeneet joka tapauksessa turvapaikkaa myöhemmin sisämaassa. Kiinnijääminen on saanut ihmisen hakemaan turvapaikkaa heti rajalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.