Mainos

Sitran uusi yliasiamies on Mikko Kosonen

Sitran uudeksi yliasiamieheksi on valittu kauppatieteen tohtori Mikko Kosonen. Hän on työskennellyt Sitrassa innovaatiojohtajana vuodesta 2007.

Asiamiehenä ja strategisen johtoryhmän jäsenenä Kosonen ollut vaikuttamassa Sitran nykyisen strategian muotoutumiseen ja vastannut Sitran innovaatiotoiminnan kehittämisestä ja johtamisesta. Kosonen siirtyi Sitraan Nokialta, missä hän työskenteli eri tehtävissä sekä Suomessa että ulkomailla vuodesta 1984 lähtien.

Valinnan teki aamulla Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston Sitran hallintoneuvosto. Valinta oli yksimielinen. Kososen kausi kestää vuoden 2013 loppuun.

51-vuotias Kosonen seuraa tehtävässä Esko Ahoa, joka aloitti marraskuun alussa Nokian yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaavana johtajana.

Sitran hallintoneuvoston puheenjohtajan Timo Kallin (kesk.) mukaan valintaan vaikutti Kososen monipuolinen työkokemus ja se, että hän on ollut viimeisen vuoden aikana rakentamassa ja toteuttamassa Sitran uutta strategiaa.

- Sen takia tämä päätös tuntuu hyvältä ja myös turvalliselta. Hän on kuitenkin tuttu mies, tuntee talon, Kalli perusteli.

Esityksen Kososen valinnasta tehneen Sitran hallituksen puheenjohtaja Raimo Sailas kertoi, että valinta tehtiin niin sanottujen headhunterien avulla useiden kymmenien nimien joukosta. Sailaksen mukaan valintaprosessissa on seulottu huolellisesti niin kyseeseen tulevat kotimaiset nimet kuin myös maailmalla vaikuttavat Suomi-taustaiset henkilöt.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.