Mainos

Sivistystyönantajat: Jos kiky-hyödyt leikataan pois, sopimus arvioitava uusiksi

Kilpailukykysopimusta on arvioitava Sivistystyönantajien osalta uudelleen, jos sen edustamille koulutuksen järjestäjille tuleva hyöty kilpailukykysopimuksesta leikataan pois, sanoo Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen.    

Hassisen mukaan korkeakoulujen, ammatillisten oppilaitosten ja vapaan sivistystyön osalta hyöty työnantajamaksujen alennuksista ollaan leikkaamassa pois sovitun vastaisesti, jos budjettiriihessä ei muuteta valtiovarainministeriön talousarvioehdotusta.

– Kun kävimme soveltamisneuvotteluita palkansaajien kanssa, huomioimme laskelmissamme työantajamaksujen alenemisen kilpailukyvyn lisääntymiseen. Tämä vaikutti kokonaisuuteen, josta me neuvottelimme.

Korkeakoulujen, ammatillisten oppilaitosten ja vapaan sivistystyön osalta kiky-sopimuksen vastaisina pidetyt säästöt veisivät tulevana vuonna noin 30 miljoonaa euroa.

Summa kasvaisi vuoteen 2020 mennessä. Sivistystyöantajat ovat jo allekirjoittaneet kilpailukykysopimuksen.   

Sivistystyönantajat on Suomen opetus- ja korkeakoulualaa edustava työnantajajärjestö. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.