Mainos

SK: Suomalaisille Isis-taistelijoille täydet Kela-tuet

Isisin riveihin liittyneille Suomalaistaistelijoille maksetaan yhä täysiä Kelan tukia, kertoo Suomen Kuvalehti.

Kelalta saatuja tukia saa, jos oleskelu ulkomailla kestää alle vuoden. Kaikki tuet voidaan maksaa tällöin aivan tavalliseen tapaan. Etuuksiin kuuluu muun muassa eläkkeitä, lapsiperheen tukia ja sairausvakuutukseen kuuluvia etuuksia.

Etuuksien ehtona on ainoastaan Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. Käytäntö koskee kaikki EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisia maita. Koko perheen lähtiessä mukaan, perhe-etuuksien maksaminen voi jatkua myös tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana.

Lapsilisät ja äitiysavustus toimivat normaalisti. Ainoastaan äitiyspaukkauksia Syyriaan ei lähetetä. Sen sijasta perhe voi saada 140 euron verottoman rahasumman.

Etuuden saamiseksi edellytysten on kuitenkin oltava samalla tavalla kunnossa kuin kaikkialla Suomessakin asuvilla henkilöillä, Kelan toimeentuloturvaosaston lakimies Henna Huhtamäki kertoo Suomen Kuvalehdelle.

Suomen laissa ei siis ole pykälää, joka estäisi terroristijärjestöön kuuluvien tukien maksun. Yhteensä Suomesta on Syyriaan lähtenyt noin 70 henkilöä, ja heistä vain parikymmentä on palannut takaisin.

Alueelle kuluneen vuoden aikana matkustaneista kaikki ovat matkustaneet sinne taistelutarkoituksessa. Suomen kansalaisia heistä on kaksi kolmasosaa ja osalla on kaksoiskansalaisuus. Joukossa on myös kokonaisia perheitä.

Myöskään terroristijärjestöön liittyminen ei ole Suomessa rikos. Viranomaisilla on tiedustelutietoa henkilöiden tekemisistä Syyriassa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.