Mainos

Skientologit peruuttivat uskontohakemuksensa

Suomessa vaikuttava skientologikirkko peruutti tänään opetusministeriölle jättämänsä hakemuksen, jossa anottiin pääsyä uudelleen uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin.
-He perustelivat peruutusta sillä, että he haluavat odottaa uutta uskonnonvapauslakia, joka on nyt valmisteilla opetusministeriön komiteassa. Komitean on määrä jättää mietintönsä helmikuun loppuun mennessä, kertoi ylitarkastaja Joni Hiitola ministeriöstä.

Opetusministeriö epäsi skientologien hakemuksen pääsystä uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin vuoden 1998 lopussa. Hiitolan mukaan ministeriö perusteli hakemuksen hylkäämistä mm. sillä, että skientologien toiminnan tarkoituksena ei ollut julkinen uskonnonharjoittaminen uskonnonvapauslaissa tarkoitetulla tavalla. Skientologit jättivät uuden hakemuksen rekisteriin pääsystä viime vuoden lopulla.

Sen jälkeen ministeriö pyysi toiminnan laadusta lisäselvityksiä, jotka jätettiin keväällä. Heinäkuussa ministeriö pyysi vielä lisäselvitystä, jonka tekemisen määräaikaa jatkettiin marraskuun loppuun asti. Selvitystä ei kuitenkaan jätetty, ja hakemuskin peruutettiin samalla. Skientologit kuuluvat nykyisin aatteellisten yhdistysten rekisteriin.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.