Mainos

Slovakian romaneja palautettiin tilauslennolla Lappeenrannasta

130 Slovakian romania on palautettu tänään tilauslennolla kotimaahansa. Lennon kustannuksista vastaa Suomen valtio ja hinta liikkuu 20-30 000 eurossa.

Lappeenrannan lentokentältä on iltapäivällä palautettu 130 Slovakian romania takaisin kotimaahansa. Turvapaikanhakijat palautettiin Sky Air Europe -yhtiön tilauslennolla.

Helsingin ulkomaalaispoliisin tutkintayksikön johtaja, komisario Jaakko Heinilä kertoi lähdön sujuneen rauhallisesti.

- Osa on tietysti pettyneitä kielteiseen päätökseen, mutta valtaosa on ollut halukkaita palaamaan kotimaahansa, Heinilä sanoi Lappeenrannan lentoasemalla.

Boeing 737-500 vei Slovakian romanit Lappeenrannasta Bratislavaan. Saattajiksi lähti neljä poliisia ja tulkki. Bratislavassa palautuksesta keskustellaan Heinilän mukaan Slovakian viranomaisten kanssa.

130 henkilön ryhmästä puolet oli lapsia. Valtaosa lähtijöistä on odotellut palautuspäätöstä Joutsenon vastaanottokeskuksessa. Osa tuotiin paikalle Joensuusta ja Kajaanista.

Puuttuvien matkustusasiakirjojen vuoksi parillekymmenelle jouduttiin kirjoittamaan kotimatkatodistukset.

- Valtaosalla on passi, mutta osa on hävittänyt matkustusasiakirjansa tai lähettänyt ne takaisin kotimaahansa viivyttääkseen paluuta, Heinilä kertoi.

Tilauslennon kustannuksista vastaa Suomen valtio. Heinilän mukaan hinta liikkuu 20-30 000 eurossa.

Slovakian romaneja on tänä vuonna tullut Suomeen runsaat 300. Yksikään saapuneista ei ole saanut turvapaikkaa. Heitä jää Suomeen vielä noin sata henkilöä, jotka tullaan passittamaan paluumatkalle normaaleilla reittilennoilla.

Heinilän mukaan joidenkin paluu on viivästynyt terveydellisestä syistä, esimerkiksi raskauden tai synnytyksen vuoksi.

(MTv3-STT)

(Seitsemän uutiset 31.03.2004).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.