Mainos

Sodanaikaisilla ammuksilla käydään netissä kauppaa

Puolustusvoimien asiantuntijan mukaan Kemin räjähdeonnettomuuden kaltaisia isoja määriä räjähteitä löytyy vain harvoin.

– Tällaisia määriä kerralla löytyy harvemmin kuin kerran vuodessa. Joillakin ihmisillä saattaa olla hallussaan suuriakin määriä esineitä, joita he ovat löytäneet maastosta tai sotatoimialueelta.

Kemin tapauksessa ammuksia ei yritetty myydä. Vanhoilla räjähteillä ja ammuksilla kuitenkin käydään myös kauppaa.

– Uskoisin, että esineillä on markkinat. Itse käyn aina silloin tällöin netissä katselemassa, ja siellä käydään kauppaa ihan huomattavilla summilla, kertoo majuri Mika Tyry Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnasta.

Ammuksia on maastossa melko paljon. Määrää kuvaa se, että puolustusvoimat käy keräämässä ammuksia maastosta jossain päin Suomea joka päivä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.