Mainos

Sodasta elpyvä Balkan avaa oviaan suomalaismatkailijoille

Vaikka moni suomalainen matkustaa edelleen perinteisiin kohteisiin Välimerelle, on meillä kiinnostusta ja halua löytää aivan uusiakin matkakohteita.

Suomen matkatoimistoalojen liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti kertoo, että Balkanin alue, Karibia ja Kaukoidästä Vietnam houkuttavat suomalaisia - ja muita eurooppalaisia - nyt eniten. 

– Balkanin alueesta Kroatiahan on jo jonkin aikaa ollut useammankin matkanjärjestäjän ohjelmassa. Nyt tuntuu, että matkailijat ovat heränneet Slovenialle, Montenegrolle ja Makedonialle. Myös Albaniasta sanotaan, että se on lähitulevaisuuden trendikäs kohde, Mäki-Fränti listaa.

Osaan näistä maista on Mäki-Fräntin mukaan olemassa jo paljon erilaisia valmismatkoja. Yhä useammin Eurooppaan halutaan kuitenkin ostaa lennot ja hotellit netistä omatoimisesti. Moni varaa vain lennot netistä, matkustaa paikan päälle ja vuokraa talon.

– Vähän samalla tavalla kuin Ranskassa ja Italiassa on tehty jo pidempään. Talo satetaan vuokrata isommalla joukolla viikoksi, pariksi tai siten vuokrataan auto ja kierrellään koko alueella. Vaihtoehdot on monet, Mäki-Fränti kuvaa.

Karibia ja Keski-Amerikka kiehtovat

Sotatoimien loppuminen ja poliittisten levottomuuksien laantuminen ovat avanneet Balkanin alueen uudelleen matkailulle. Mäki-Fräntin mukaan jo Jugoslavian aikana alue oli suosittu eli se on vain ikään kuin tullut takaisin.

– Kaikissa näissä maissa matkailu on todella merkittävä elinkeino. Myös valtioiden taholta alueilla panostetaan todella paljon turisteihin ja markkinointiin. 

– Luonto ja maisemat ovat siellä hyvin vaihtelevat ja kauniit. Alueelta löytyy jokia, vuoria ja rantoja. Hyvin monipuolinen alue. Siellä on paljon aktiviteetteja: pyöräilyä ja patikointia opastettuina retkinä. Alueella kaikki toimii, ja lomailu on turvallista ja helppoa, Mäki-Fränti ylistää. 

Myös Karibian alue ja Keski-Amerikka ovat yhä enemmän suomalaismatkailijoiden suosiossa.

– Kuuba, Panama, Costa Rica tulevat näistä maista ensimmäisenä mieleeni. Kuuba on varmasti yhä enemmän tulevaisuuden kohde,  sillä Yhdysvaltain ja Kuuban välit ovat lämpenemässä. Myös Vietnam Kaukoidässä on matkailumaana jatkuvasti tulossa yhä tunnetummaksi.  

Jutun kuva on myöhemmin vaihdettu. Nyt kuva esittään Piranin kaupunkia Sloveniassa, kuten pitääkin. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.