Mainos

Söderman: EU:n avustusrahat syyniin

EU:n parlamentin oikeusasiamiehen Jacob Södermanin mielestä EU:lle tekisi hyvää, ettei sillä olisi niin paljon helposti ansaittua rahaa. Vapaa ja runsas rahan saanti vetää hänen näkemyksensä mukaan puoleensa rikollisia ja puolivillaisia yrittäjiä. Söderman sanoo Aamulehden haastattelussa, että suurimmat väärinkäytökset liittyvät kaikenlaisiin raha-avustuksiin ja avustusohjelmiin.

-Jos EU:n Afganistanin jälleenrakentamiseen tarkoitetut huikeat rahasummat muuttuvat todeksi, melkoinen osa joutuu vääriin käsiin, laukaisee Söderman haastattelussa. Södermanille esitettiin 30 eri kysymystä. Yksi niistä koski autoveroja. Hänen mielestään europarlamentaarikko Ari Vatanen on oikeassa väittäessään käytettyjen, ulkomailta tuotujen autojen verotuksen olevan liian ankara. -Miksi hallitus ei toimi ja osoita kansalaisille, että EU:sta on konkreettista hyötyä, hän pohtii Söderman oli ehdolla SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Hän kehuu, että presidentti Tarja Halonen on hoitanut virkaansa hyvin; hän välittää suomalaisista ja heidän arkisista ongelmistaan. -Jos on pakko löytää jotakin, jonka olisi tehnyt toisin, olisin nimittänyt Esko Ahon Suomen Pankin johtokuntaan. Hän toimi pääministerinä hyvin vaikeina vuosina ja hän on pätevä ihminen, kiittää Söderman.

Haastattelussa puututaan myös Baltian maiden Nato-jäsenyyteen. Söderman sanoo maiden rankan historian perusteella ymmärtävänsä halun tarttua tähän mahdollisuuteen. Suomen jäsenyydelle Söderman ei kuitenkaan lämpene. Jos Suomi hakisi jäsenyyttä, se olisi hänen mielestään epäluottamuslause omia puolustusvoimiamme kohtaan. -Suomessa olisi jatkuvia sotaharjoituksia, kun Naton johto huomaisi, kuinka laajoja erämaita Suomessa on. Siinä menisi viimeinen siivu itsenäisyydestämme, hän päättelee.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.