Mainos

Soini: Eurokriisi saattaa johtaa ennenaikaisiin vaaleihin

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soini pitää mahdollisena, että hallitus kaatuu tämän vaalikauden aikana. Soini arvioi, että hallitus saattaa joutua vakavaan kriisiin euroalueen talousvaikeuksien takia.

Silloin hallituspaikka kiinnostaisi myös Soinia.

– Tulee sekin päivä, että perussuomalaiset murtautuu hallitukseen ja se päivä voi olla lähellä. On täysin mahdollista, että meille tulee EU:n talouskriisin kautta myös uudet vaalit, ja vaalien kautta voi aina mennä hallitukseen, Soini sanoi MTV3:n presidenttiehdokastentissä.

Soini vakuutti, että perussuomalaiset on valmis kompromisseihin, jos se on puolueen ja äänestäjien kannalta järkevää. Takinkääntöön Soini ei kuitenkaan ole valmis ja siksi tie hallitukseen keväällä katkesikin.

– Jos itsensä pettää, mitä jää jäljelle? Vaikka seireenit laulavat, on pysyttävä kuin Odysseus aluksessaan, Soini vertasi.

Soini myönsi, että hallituksesta pois jääminen oli kipeä paikka, sillä sopua väännettiin kokoomuksen ja SDP:n kanssa pitkään ja hartaasti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.