Mainos

Soini: Hirvisaaren toiminta puolueen etujen vastaista

Perussuomalaisten puoluehallituksen työvaliokunta on esittänyt yksimielisesti, että kansanedustaja James Hirvisaari erotetaan puolueesta.

Puolueen puheenjohtaja Timo Soinin mukaan syynä oli se, että Hirvisaaren toimintansa on puolueen etujen ja linjan vastaista.

– Tässä on viesti kaikille, että tämä ei tässä puolueessa käy – oli kansanedustaja tai ei, Soini sanoi MTV3 Uutisille.

Soini on tapauksesta harmissaan, mutta toteaa, että puoluejohtajan tehtäviin kuuluu vastata kaikesta.

– Ei tämä nyt mukavaa ole, mutta tätä puoluetta todella johdetaan, Soini sanoi.

STT:n tietojen mukaan Timo Soini on sanonut, että Hirvisaaren erottaminen puolueesta olisi johtamassa myös eduskuntaryhmästä erottamiseen "käytännössä varmaan".

Soinin mukaan eduskuntaryhmä ei kuitenkaan käsittele asiaa tänään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.