Mainos

Soini Hollannin kansanäänestyksestä: Erikoinen tilanne ja nolo paikka EU:lle

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) katsoo, että Hollannin kansanäänestyksen tulos oli nolo paikka ja näpäytys EU:lle. Hollantilaiset tyrmäsivät eilen EU:n ja Ukrainan sopimuksen neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä.

– Tulos oli selvä, on se yksi lommo lisää, sanoo Soini MTV Uutisille.

Soini arvioi, että äänestystulos kertoo tyytymättömyydestä EU:ta kohtaan. 

– Hollantilaiset ovat tällä hetkellä EU-puheenjohtajamaa. Tuskin tämä mikään paras aamu oli kenellekään siellä, sanoo Soini.

Hän sanoo, että tilanne on erikoinen, koska EU:n ja Ukrainan sopimus on jo voimassa.

Hän arvioi, että äänestystuloksella sinänsä ei ole isoa vaikutusta, mutta sillä on jos tulos heijastuu Britannian kansanäänestykseen EU-jäsenyydestä. Soini katsoo, että Britannian äänestys on eräänlainen olemassaolon kysymys EU:lle.

– Britannia on toiseksi suurin nettomaksaja, toiseksi suurin talous, voimakkain sotilasvalta, listaa Soini.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.