Mainos

Soini IS:lle: Noin 100 lähtenyt Suomesta Isisin riveihin – "Vaara on siinä, kun tulevat takaisin"

Ulkoministeri Timo Soinin mukaan Suomesta on lähtenyt satakunta ihmistä taistelemaan Isisin joukkoihin.

Hän sanoo Ilta-Sanomille, että noin 20 heistä on kuollut.

Suojelupoliisista vahvistetaan lehdelle, että kuolleita on arviolta 15–18. Suomesta lähteneiden määräksi on pystytty vahvistamaan 70, mutta todellinen määrä on suurempi.

Useat eurooppalaismediat kertoivat viime viikolla saaneensa haltuunsa dokumentteja, joista käy ilmi tietoja arviolta 22 000 loppuvuodesta 2013 Isisin riveihin liittyneestä taistelijasta. Dokumenttien autenttisuutta ei ole pystytty aukottomasti varmistamaan.

Listoilta ei ainakaan toistaiseksi ole löytynyt Suomesta Isisin riveihin lähteneitä. 

Soini kertoo seuranneensa kiinnostuneena Isisiin liittyvää tietovuotoa. 

– Suuri vaara on siinä, kun näitä taistelijoita aikanaan tulee takaisin. Jos he radikalisoituneina tekevät joitakin toimenpiteitä tai värväävät muita, niin me haluamme tietenkin estää sen, Soini sanoo lehdessä.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.