Mainos

Soini: Kansa tarvitsee presidenttinsä

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä suomalaiset tarvitsevat vastakin presidenttiä omaksi puhemiehekseen.

Soini katsoo instituution tarpeellisuuden näkyvän jo presidentinvaalien äänestysluvuissa. Hän otti näin kantaa emeritusprofessorien Antero Jyrängin ja Jaakko Nousiaisen ajatuksiin. Professorien mielestä presidentistä voitaisiin luopuakin. -Kansa tarvitsee sellaisen populistisen hahmon, johonka kansa parhaimmillaan voi turvautua suoraan ja joka parhaimmillaan haluaa saada kansan vaatimia perusasioita suoraan julkiseen käsittelyyn riippumatta senhetkisestä hallitus- ja eduskuntapoliittisesta valtarakennelmasta. Presidentin valtaa voisi vaalien jälkeisissä hallitustunnusteluissa jopa palauttaa, kun perustuslaista on "yllättäen" paljastunut hallitusneuvottelijan kokoinen porsaanreikä, sanoo Soini.

Äänestysvilkkaus viime presidentinvaaleissa oli ensimmäisellä kierroksella 77 ja toisella kierroksella 80 prosenttia. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa äänesti noin 68 prosenttia Suomessa asuvista äänioikeutetuista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.