Mainos

Soini: Kynnyskysymys koitui kohtaloksi

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa, että demokratia toteutuu, vaikka vaalivoittaja perussuomalaiset ei päässytkään hallitukseen.

Hallitusneuvotteluissa on nyt mukana kokoomuksen lisäksi SDP, vihreät, kristillisdemokraatit ja RKP.

– Enemmistö heillä kuitenkin on. Hallituksen linjalle pitää saada enemmistö. Me esitimme vaihtoehdon tämän mielettömän tukipolitiikan suitsimiseksi, ja sillä saimme paljon ääniä. Sitä on turha kiistää ja kiemurrella.

Soini sanoi Mari Sarolahden haastattelussa moneen kertaan, että kaikki kaatui kynnyskysymykseen.

– Euroopan vakausmekanismit, väliaikainen Portugalin tukeminen, takausten kasvattaminen ja pysyvän mekanismin luominen. Tämä on täysin väärä politiikkaa, jota en voi kannattaa, ja jota perussuomalaiset ei voi kannattaa. Kynnyskysymys koitui kohtaloksi.

– Meillä oli toive mennä hallitukseen. Kynnyskysymyksiä ei pidä tehdä, jos ei niiden mukaan elä.

"En ole kiintiömies"

Sarolahti kysyi myös, eikö perussuomalaisille olisi riittänyt lupa äänestää ei Portugalista, samalla tavalla kuin vihreät ydinvoimasta. Soinin mukaan tämä olisi ollut moraalitonta.

– Täytyy seistä sen takana mitä on tehnyt. En ole mikään kiintiömies enkä erivapauksien pyytäjä. Jatkon kannalta mietitään millaisia kynnyskysymyksiä kannattaa asettaa.

Soini sanoi kahteen kertaan olevansa euroasiassa oikeassa.

– Minä olen euroasiassa oikeassa. Euroopassa rytisee, koko pankkisektori on kriisissä – tämä ei ole ohi vielä. Kaikki uudet takauspäätökset tulevat yksitellen. Jos Kreikka ei mene velkasaneeraukseen, sille myönnetään pian miljarditolkulla lisää rahaa.

Sarolahti kysyi Soinilta myös neuvotteliko puolue koskaan hallitusneuvotteluissa tosimielellä, kun oppositiosta on kuitenkin helpompi huudella.

– Neuvottelut olivat vakavat. Viimeiseen asti ajattelin että järki voittaa Portugali-asiassa, mutta kun näin, että näin ei käy, oli johtopäätösten aika.

Katso perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin haastattelu: (Huomenta Suomi 13.5.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.