Mainos

Soini Neloselle: Pääministeriys kiinnostaa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kiistää Nelosen uutisille tulkinnan, ettei häntä kiinnostaisi pääministerin tehtävä.

- Olen käytettävissä kaikkiin niihin tehtäviin, joihin kansa valitsee. Olen puolueen pääministeriehdokas. Kansanedustajaksi pyritään ja sitten vaalituloksen mukaan katsotaan, mikä on tulos, Soini sanoo Nelosen haastattelussa.

Aiemmin STT:n puoluejohtajahaastattelussa muiden suurimpien puolueiden johtajat nimesivät pääministerin salkun tavoitteekseen. Soini sanoi olevansa kiinnostunut elinkeinoministerin tehtävästä.

STT kysyi puolueilta, onko heillä erityistä kiinnostusta saada jokin tietty ministerinsalkku seuraavassa hallituksessa.

- Elinkeinoministeriö, henkilökohtaisesti. Sitten oikeus, sisä, puolustus, perusturva, vastasi Soini.

Soinia haastateltiin perjantaina 11. maaliskuuta. Jo helmikuun mielipidemittauksissa perussuomalaiset oli noussut neljän suurimman puolueen joukkoon ja Soini kutsuttu tv-kanavien pääministeritentteihin.

Muista puoluejohtajista vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, vihreiden Anni Sinnemäki ja RKP:n Stefan Wallin kertovat puolueidensa olevan kiinnostuneita opetus- ja kulttuuriministeriön kentästä. Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen asettaa ykkössijalle perheministerin salkun.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.