Mainos

Soini: Suomen otettava vainottuja kristittyjä

Ulkoministeri Timo Soini ottaisi Suomeen mallia Puolan ja Tshekin politiikasta.

Puola ja Tshekki ovat ottaneet vastaan vainottuja kristittyjä. Soinin mukaan Suomen pitäisi tehdä samoin.

– Siinä olisi Suomellekin nenän mallia, Soini kirjoittaa Plokissaan.

Soinin korostaa, että kristityt ovat maailman vainotuin kansanryhmä.

– On korkea aika, että Euroopassa, myös Suomessa otetaan tämä asia huomioon, Soini kirjoittaa.

Soini sanoo ulkoministerinä ottaneensa monesti kantaa kristittyjen puolesta eri yhteyksissä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.